lauantai 28. maaliskuuta 2015

Hagaparken ja Hagan linna



Nationalstadsparken on puistoalue mistä tuli  maapallon ensimmäinen kaupunki kansallispuistoalue. Se kattaa suuren osan Tuholman keskustan itäistä laitaa. Se ulottuu noin 10 kilomteriä pohjoisesta Djurgårdenin saarelle.

Aluetta on ihailtu kauneutensa vuoksi vuosisatojen ajan. 1700-luvulta lähtien kaupunkilaiset ovat voineet tulla tänne kävelylle, retkille ja nauttiman luonnosta. Nykyään kuninkaallinen kansallispuisto on Tukholman alueen suosituin virkistysalue. Suuntainen päiväkävely kuinkaallisessa kaupunki kansallispuistossa  on tullut tukholmlaisille tavaksi.

Nationalstadsparken on myös tietopuisto. Täällä on monia maan kuuluisimpia museoita, Tukholman yliopisto ja muut koulutus- ja tutkimuslaitokset.


Bergianska Trädgården/talialainen terassi, mistä on ihanat näköalat Brunsvikenille, mikä silstyy myös Nationalstadsparkeniin. 

Brunnsviken on 3,5 kilometriä pitkä ja noin 0,5 kilometriä leveä murtovesijärvi Solnan ja Tukholman kunnan rajalla, joka on yhteydessä Lilla Värtaniin Ålkistanin kautta. Rantaviivaa on 12,8 kilometriä. Brunnsvikenin ympärillä on pitkä rivi mielenkiintoisia rakennuksia ja tiloja, kuten Bellevueparken, Hagaparken, Bergianskan puutarha, Tivoliudden, Bergshamran kylä, Lings kulle ja kuninkaallinen hautausmaa.



Naturhistoriska Riksmuseet, Luonnonhistoriallinen museo

Frescativägen 40, vastapäätä Berginaksa Trädgården'ia.

Tänne löytää Tukholman Itäiseltä asemalta kävellen.Tunnelbana röda-linjen/metro punainen-linja psyhtyy Yliopiston luona. Bussi 50 kulkee Odenplanilta Bergianisen puutarhan ohitse. Pysäkin nimi Naturhistoriska Riksmuseet.

Museon erikoinen planetaario Cosmonova on suosittu kohde. Pitää vaan miettiä ennen kuin menee sinne, että pienet lapset voivat pelästyä. Jotkin näytökset ovat pieniltä lapsilta kiellettyjä.

Bergshamra koloniområde 2010a.jpg

Bergshamra koloniträdgården, siirtolapuutarha Bergshamrassa

Tällä on ollut mökkejä ja puutarhoja jo vuodesta 1919 alkaen. Nyt siirtolapuutarhat sijaitsee Kuinkaallisen Nationalstadsparkenin alueella. Bergshamra sijaitsee Brunnsvikenin pohjoipuolella. Se on melko tavallinen asuintaajama Solnan kunnassa, jonne pääsee metrolla.

Bergshamra koloniområde 2010b.jpg

Bergshamra koloniområde 2010e.jpg

Frescati hage husnr 1 (2).jpg

Entinen Metsäntutkimuslaitos, Frascati. Ei aavsistustakaan mitä tässä rakennuksessa touhutaan nykyään.

Frescati hage husnr 1, entré.jpg



Frescati Hage husnr 16.jpg

Frescati Hage husnr 10 (2).jpg


Carl Eldhs atelje, Bellevueparken, Brunnsvikenin eteläpuolella

Tänne on hyvin lyhyt kävelymatka Sveavägenin pohjoisesta päästä.



 Totta kai täälläkin on kesäkahvila.








Haga Tingshus 2008a.jpg

 Haga Tingshus

Tämä rakennus oli alunperin käräjätupa ja myöhemmin ihan oikea tuomioistuin. Nykyään rakennuksessa sijaitsee kirjasto, Hagströmerbiblioteket, joka on lääkehistoriallinen tutkimuskirjasto. Tämän rakennuksen luona sijaitsee Södra Porten/eteläinen portti Hagan puistoon.

Haga Tingshus 2008.jpg

Haga Tingshus

Kraus grav.jpg

Säveltäjä Joseph Krausin hauta


 Stallmästragården, Norrtull

Lähellä Hagan puiston eteläistä porttia, Brunsvilenin eteläisellä rannalla.

Bussit 57 ja 515 Norrtullin psyäkille ja siitä sitten loppumatka kävelytietä  pitkin. Tämä alue on olut remontin alla menneinä vuosina. Kävelytie kulkea kaksi kertaa E20 tien alitse!

Tällä alueella sijaitsi kuningatar Kristinan hevostalli ja tuo pyöreä huvimaja on siltä ajalat kun Kristina situi ja lepäsi majassa ratasastusretken jälkeen. Stallmästargården on hotelli ja ravintola, yksi Tukholman todellisista helmistä. Rakennuksella ja puistoalueella on pitkä ja mielenkiintoinen historiansa. Nyt tämä on Tukholman idyllisimpiä paikkoja yöpyä tai nauttia päivällistä tai sunnuntaibrunssia. Tämä on aivan satumainen paikka, varsinkin kesällä, kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Skylt Stallis 2010.jpg

 Stallmästargården kestikievari, missä voi myös yöpyä.

SAS byggnad 2010.jpg

Lentoyhtiö SAS:n pääkonttori

Tivoliudden Solna.jpg

Tivoliuddden, Tivoli niminen niemi, Bergshamran alueella



 Tivolin laivalaituri



Aluetta vuokrasi aikoinaan Jean-Francoise Regis Cradie. Hän oli rikas ravintoloitsija. Hän perusti Grand Hotellin. Mitäpä Ruotsi olisi ilman maahanmuuttajiaan, joilla on ollut valtavan suuri vaikutus Ruotsin kulttuuriin ja suurvallan aikaan. 

Ruotsista kuninkaat tekivät suurvallan yhdessä maahanmuuttaja asiantuntijoiden avulla ja tuella. Kuninkaat Gustav II Adolf 1611-1632, (Kristina 1632-1654), Karl X Gustav 1654-1660, Karl XI 1660-1697ja Karl XII 1697-1718 pyysivät eruooppalaisia osaajia tänne, kuten arkkitehtejä, puutarhureita, kokkeja ja olutpanimoväkeä ja koulutusväkeä. Seka palvelusväkeä ja sotamiehiä kuinkaalliseen hoviin. Siihen aikaan ei ollut valtion armeijaa, vaan vain kuninkaan armeija. 

Hyvinvointivaltio Ruotsi perustuu myös maahanmuuttajien työpanokseen. Me suomalaisetkin on oltu mukana kehittämässä ja rakentamassa Ruotsin hyvinvointivaltiota. Voi sanoa maapallon ensimmälistä hyvinvointivaltiota. Hyvinvointivaltio perustuu sosiologiseen tukimukseen kansalaisten tasa-arvosta, perusturvasta ja yhteen hiileen puhaltamsietsa. Jokaisella on on ollut oma osuuteensa ja vastuunsa. Tänne ei tultu pakoon, kuten nykyään tullaan,  vaan Ruotsin valtio teki ilmoituksen eurooppalaisiin työnvälityksiin että täällä tarvitaan työväkeä. etrittäin paljon työväkeä tuli Suomesta, Kreikasta, Jugosslaviasta, Italiasta...myös Sveitsistä, Itävallasta, Tanskata ja Sakasasta.
 

Tivolipavilongen/Creutzka pavljongen

Gustaf Philip Creutz syntyi vuonna1731 Anjalan kartanoja kuoli vuonna 1785 Tukholmassa. Hän oli Suomessa syntynyt ruotsalainen kreivi, kansliapresidentti, diplomaatti ja runoilija. Hän asui perheineen tässä Tivolipaviljongissa, minkä hän sai kuninkalta asunnokseen.

Creutzin vanhemmat olivat Malminkartanon omistaja, majuri ja kreivi Carl Creutz ja vapaaherratar Barbro Helena Wrede af Elimä. Creutz opiskeli Turun Akatemiassa vuosina 1748–1751 ja muutti sen jälkeen kansliakollegion palvelukseen Tukholmaan.

Tivoliniemi sai nimensä Rooman ulkopuolella sijaitsevasta Tivolin kaupungista. Kreivit Gustav Philip Creuz ja Fredrik Magnus Piper antoivat suunnitella englantilaisen puutarhan Tivolin niemelle. Piper oli Ruotsin paras asiantuntija koskien englantilaisia puistoja. Mutta projekti jäi kesken sillä Piper kuoli. Kuningas Gustav III suunnitteli jatkaa englantilaisen puiston valmistelua, mutta hänet murhattiin teatterissa. Nyt aluetta nimitetään Haga Slottsruin, Hagan linna rauniot.


 Kuningas Gustav III:n suunnitelma

Frescati villa 2010b.jpg

Villa Frescati

Suomalaisen vapaaherra, hoviherra, diplomaatti ja suomalainen kreivin Gustav Mauriz Armfeldtin kesäasunto. Luis Jean Desprez suunnitteli huvilan. Rakennus sijaitsee Roslagsbanan rautatien ja Kuninkaallisen Tiedeakademian välissä.

Kuningas Gustav III lahjoitti Armfeldtille tontin Brunnsvikenin rannalta. Olihan tämä alue sen ajan suurin ja viehättävin yläluokan huvittelu alue. Kuningas Gustav III ja kreivi Armfeldt matkustivat yhdessä Roomaan ja asuivat siellä Frescatissa. Armfeld ei kuitenkaan asunut koskaan huvilassaan, sillä kun kuningas Gustav III murhattiin niin Armfeldt pakeni Ruotsista. Vapaaherra kreivi Armfeld kuoli Venäjän keisarin kesäresidenssissä Tsraskoje Selo'ssa, lähellä Pietaria.

Fridhem Frescati 2006.jpg

Villa Fridhem, Bockholmen, Bergshamra

Tämä huvila oli Barck'in aatelissuvun sääntöperintötila. Tuon tyyppistä verandaa nimitettiin nimellä bunchiveranda, siis veranta jossa juotiin punshia.


Ålkistan/Ankeriaanarkku on nimeltään tämä kapea kallioon puhkaistu kanavaväylä josta pääsee Brunnsvikeniltä Värtanin alueelle ja merelle. Roslagsvägenin tie kulkee kanavan ylitse ja kolmen kilometrin päästä se yhtyy E18 tiehen, mikä kulkee Norjan, Ruotsin ja Suomen kautta Pohjois Irlannista Pietariin.


Ålkistan kapea kanava jonka yli kulkee Roslagsvägen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti