maanantai 13. huhtikuuta 2015

Birka ja Adelsö


Ekerön kunnan alue vastaa seurakuntia Kunnan alue vastaa seurakuntia: Adelsö, Ekerö, Färentuna, Hilleshög, Lovö, Munsö, Skå ja Sånga. Ekerön kunta sijaitsee Mälaren järven puolella Tukholmaa. Tämä on erittäin historiallista aluetta.


Svartsöslott, Färingsö

Jos lähtee Bromma planin metroasemalta bussillla 311 tai 312 Adelön saarelle niin siinä voi välillä hypätä kyydistä Munsön saarella ja käydä katsomassa tätä Munsön kirkkoakin. Kirkko sinällään ei ole sen kummempi kuin keskiaikaiset kirkot yleensä, mutta tämä alue on niin luonnonkaunis ja idyllinen, joten kauniina keäspäivänä täällä oleskelee oikein mielellään.

Färingsön saari on meko suuri ja se tunnetaan paremminkin nimellä Svartsjölandet, joka on saaren vanhmepi nimi. Se on ollut kauan sitten kuninkaallisessa omistuksessa. Kuningas Gustav Vasa rakennutti saarelle Svartsjön linnan 1500-luvulla ja näin saaresta tuli merkittävä paikkaunta kuninkaan valtiossa. Vielä tänäkin päivänä saari on melko primitiivinen. Mutta saaresta kerron myöhemmin erikseen. 

Kaikille näille saarille pääsee busseilla Bromma Plan'ilta, jonne pääsee keskustasta vihreän linjan metrolla. Bromma Planilla on  kaikki tarvittavat palvelut. Täällä on jopa Sacndic Bromma hotellikin. Parhaassa tapauksessa pääsee Tukholman kekustasta Sergels Torilta 30 minuutissa perille.

Björkön saari, Birka, on ainoa jonne ei kulje bussia, eikä sinne ole siltaakaan.

Kaupungista pääsee Brjörkön saarelle saaristolaivoilla. Brjörkön saari on Viikingkien asuttama saari 700-luvulla. Saarella oli asutusta 900-luvulle saakka. 


Björkö


Ansgarkorset i Birka

Ansgar oli pohjolan apostoli joka kulki paikasta toiseen ja saarnasi evankeliumia. Ansgar oli syntynyt Bremenissä vuonna 801. Hän oli saksalainen benediktiinimunkki, lähetyssaarnaaja ja arkkipiispa Hamburg-Bremenin hiippakunnassa, johon koko Pohjola kuului siihen aikaan. Ansgar julistettiin pyhimykseksi. Hän oleskeli 800-luvulla Ruotsissa ja luultavasti vuonna 870 hän oleskeli Birkassa. Ei tiedetä kuninkaan nimeä, joka perusti Birkan, mutta kuningas asui siihen aikaan naapurisaarella Aldesö'ssä, jossa kuninkaalla oli hovgården, kuninkaan kartano ja maatila.

Noin 700-1000 asukasta asui siihen aikaani Birkan kaupungissa. Intiasta saakka tuli tavaraa laivoilla Birkan saarelle, lasia, silkkiiä ja mausteita ja Birkasta lastattiin aluksiin rautaa, turkiksia, nahkaa, sarvia, hopeakolikoita ja paljon muutakin vietäväksi ulkomaille. 

Ansgar saapui kuninkaan luokse kysymään luvan käännytystyöhön. Luvan saatuaan hän perusti jopa seurakunnan Björkön saarelle.

Piispaksi svealaisten valta-aluuelle tuli Gautbert, joka rakennutti kirkon Birkan kaupunkiin. Hän oli Sveariket'in ensimmäinen katollinen piispa. Mutta Ansgarin vaiktus ei mennyt perille. Svealaiset palvelivat vanhoja jumaliaan jatkossakin.


 Birka, viikinkien asuinpaikka 700-900-luvuilla

Ei tiedetä että kuka oli se kuningas, joka perusti Birkan kaupungin noin vuonna 790. Lähellä sijaitsevalle Adelsön saarelle kuitenkin rakennettin kuninkaan kartano Hovgården. Noin 700-1000 henkilöä asui Birkassa. Saarelta on löydetty noin 3000 hautaa. 

Luultavasti väki väheni Birkan saarella 900-luvulla kun kaupanteko siirtyi Sigtunaan. Maanpinnan nousu voi olla osa syy siihen, ettei laivoilla enää päässyt lännestä päin Birkan saarelle. Ainakin maanpinnan nousu aiheutti sen että Statsholmenille, siis Gamla Stan'iin, voitiin aloittaa rakentamaan asuinrakennuksia. Kalastajaperheet olivat  900-luvulla ensimmäiset asukkaat, jotka muuttivat Gamla Staniin.

Arkeologien löytämät esineet ovat nykyään Statens Historiska Museum, Valtion histroriallisessa museossa, Narvavägen'illä. Birkan saarella sijaitsee nykyään myös museo. Birkan saarelle voi tulla omalla veneelläkin. Siellä on vierassatama, kahvila ja ravintola. Täällä opas kuinka Birkan saarelle löytää.








Birka Smycken.jpg

Fil:Ansgarskapellet, flygfoto 2014-09-20.jpg


Fil:Birka Kapelle 2008.jpg

Ansgarskapellet, Anskarinkappeli, Birka

Arkkitehti Lars Israel Wahlman suunnitteli tämän kappelin Birkan saarelle 1100 vuotta sen jälkeen kun Ansgar saapui Birkan saarelle. Ansgar piti Ruotsin ensimmäisen kristillisen jumalanpalveluksen suurin piirtein juuri kappelin paikalla. 

Ansgarskapellet på Birka (Björkö)

Ansgarskapellet på Birka (Björkö)

Ansgarskapellet på Birka (Björkö)

Ansgarskapellet på Birka (Björkö)

Ansgarskapellet på Birka (Björkö)

Ansgarskapellet på Birka (Björkö)



Svealaisten valtakunta on merkattu keltaisella, gööttalaisten sinisellä  ja guuttien vihreällä. Pohjois Ruotsissa ei oltu tietääkseni lainkaan paikallisia kuninkaita joten siellä ei ole linnoja eikä herraskartanoitakaan. Skåne on aina kuulunut enempi tai vähempi Tanskaan. Viikinkien ajalla Skåne oli tanskalaisten viljelysaluetta. Tanska on muuten maailman vanhin kuningaskunta. Nykyinen kuningatar Margaretha on suorassa sukulinjassa Tanskan ensimmäisen kuininkaan Harald Blåtand'in, Harald Sinihammas, kanssa 900-luvulta saakka. Hän oli myös Norjan kuningas samalla.

Svea Rike'n syntypaikkana pidetään vanhaa Uppsalaa, Gamla Uppsala, joka sijaitsee pari kilometriä nykyisen Uppsalan pohjoispuolella. Svea ja svealaiset nimistä tulee Sverige nimitys. Ruotsi on saanut alkunsa siinä 500-1000-luvuilla.

Mutta se oli Adelsö tai Alsnu, tai Alsnö kuten saarta on myös kutsuttu, josta Tukholma ainakin sai alkunsa. Kaikki alkoi jo rautakaudella.

Luultavasti sen ajan kuninkaan nimi oli Björn. Seuraavat kuninkaat olivat nimeltään Ring ja sitä seuraavasta tiedetäänkin jo hieman enempi. Kuningas Rangvald Knaphövde oli kuninkaana 1100-luvulla. Hän lepää nykyään Vretan luostarikirkossa.

Hänen jälkeensä Svean Rikeä hallitsi liuta Sverker'eitä, josta syntyi Srverkerska ätten, Sverkereiden dynastia.

Birger Jarlin pojat  Magnus Ladulås ja Valdermar Birgersson rakennuttivat upean Alsnö Hus nimisen raknnuksen 1100-luvulla juuri tänne Adelsön saarelle. Birger Jarl ei syntynyt lähelläkään Tukholmaa vaikka häntä pidetään Tukholman perustajahahmona. 

Birger Magnusson jarl kuului mahtavaan Bjälbon dynastiaan ja hänen pojastaan Valdemrista tehtiin Svean Riken'in kuningas. Mutta koska poika oli alaikäinen niin isä Briger hoiti kuninkaan virkaa. Birger jarl oli Ruotsin viimeinen jaarli. Jaarliksi kutsuttiin paikallisia kuninkaita joita oli siellä täällä koska ei ollut minkäänlaisia valtioita eikä valtioiden rajoja. 

Birger jarl perusti Suomen puolella Hämeenlinnan vuonna 1250. Samana vuonna kun hänen pojastaan Valdemarista tuli Ruotsin kuningas. 


Hovgården, Adelsön saarella, Birkan naapurisaari

Hovgården oli  Sveariken, Svean valtakunnan, kuninkaan linna 700-luvulla

Adelsö, aatelisten  saari,  on noin 10 km pitkä ja 4 km leveä. Adelsön saarella on eletty jo ponssikaudella ja varsinkin viikinkien ajalla. Saari kuuluu Unescon maailmanperinenlistalle. Saarella on runsaasti eläimiä kuten hirviä, villisikoja, metsäkauriita, kettuja, jäniksiä ja minkkejä sekä paljon eri lintulajeja. 

Adlesön saarella asuu vakituisesti vain 750 henkeä. Jotkut käyvät Tukholmassa töissä saarelta käsin. Useimmat ova maanvilejlijöitä ja jokunen kalastajakin asuu joukossa. Kesäaikaan kolminkertaistuu asukasluku. Saarelta löytyy kirkko, ravintola, kahvila ja maalaiskauppa. Munsö'n saarelta käsin pääsee tänne autolautalla ilmaiseksi. Brommaplanilta Tukholmasta kulkee bussit 311 ja 312 Munsö'n lauttasatamaan. Munsö'stä Sjöängen'istä lautat kulkee Aldelsö'n Stenby'hyn. Bussi 312 kulkee lautan mukana ja ajaa lenkin Adelsö'ssä. Kesäaikaan pääsee Södertälje'stä laivalla Adelsö'hön S/S Ejdern nimisellä baatilla.


Tällä baatilla nimeltä S/S Eider voi matkustaa Adelsö'n ja Södertälje'n välillä kesäaikaan.



Mälaren järvi on melko iso järvi


Skansberget'illä sijaitsi muinainen linna


 Stenby säteri, joka on toiminut myöhemmin sairaskotina

Säteri tai sätesgård oli keskiajalla rälssitalo. Säterin omistaja oli vapautettu asettumasta sotilaaksi sodan sattuessa ja siihen aikaan sodittiin usein. Sätesgården'it rakkennuksineen olivat usein aatelissukujen pääasuinpaikka. Aatelisethan olivat ennen vanhaan kuninkaan sotilaita. Heitä velvoitti osallistua sotaan jos heillä  ei ollut kuingkaan lupaa olla osallistumatta, kuten tällainen rälssitila.


Kungshögen Adelsö, hautapaikka


Alsnö hus  1200-luvulta

Birger jarlin poika Magnus Ladulås ja Valdemar Birgerson rakennuttivat tämän Alsnö hus'in rakennuksen Adelö'hön alunperin omaksi kesäasunnokseen. Tässä rakennuksessa sääti Magnus Ladulås Alsnön säännön. Säännöt laadittiin ns herrainpäivillä ja säännöissä esiteltiin esimerkiksi talonpoikien privilegiot. Käytännöllisesti katsoen tämän säännön mukaan Ruotsissa oli tästä lähtien aatelisto olemassa. Näistä säännöistä sai sääty-yhteiskunta alkunsa.  Ei siis ihme että Alsnön saari on nykyään nimeltään Adelsö, Aatelisten saari.



Håkansten

Alsnö hus September 2013 03.jpg

Adelsö kyrka September 2013 02.jpg

Adelsö kyrka on peräisin 1100-luvulta

Tämä pieni söötti kivikirkko on tavallinen keskiaikainen salikirkko. Kirkkoa on korjailtu ja muokattu 1600-luvulla.  Kirkon kiviseinät kalkittiin, ikkunat uusittiin ja kirkon lattia vaihdettiin. Kirkko sai uudet penkitkin. 

Kirkon lähettyvillä on runsaasti hautoja ja riimukiviä, jotka ovat kuuluneet lähellä sijaineen Alsnöshusin folkungasuvulle, siis Bjälby kuningassuvulle.





Adelsön saarella asuu noin 700 henkeä ja osa heistä käy töissä Tukholmassa. Kesäaikaan täällä on moninkertaisesti enempi asukkaita. Autolautta kuljetta ilmaiseksi niin autoja kuin henkilöitäkin ja myös Tukholman kaupunginliikenteen busseja 311 ja 312 saarelle. Busseihin voi nousta Brommaplan'ilta.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti