lauantai 27. elokuuta 2016

Gamla Uppsala/Vanha Uppsala


Gamla Uppsala Museet kuuluu Riksantikvariämbetet/Valtion Museovirastolle

Itse Uppsalasta teen myöhemmin postauksen.

Tukholman ja Uppsalan välillä on noin 60 kilometriä, riippuu sitten mitä teitä välimatkat mitataan. Mutta alle tunnissa sinne pääsee kyydillä kuin kyydillä Tukholmasta. Monet käyvät jopa Uppsalasta käsin töissä Tukholmassa. Meidän tytär on opiskellut Uppsalassa. Sinä aikana tuli kierrettyä kaupunkia tytär hyvänä oppaana. 

Minä rakastan yliopistokaupunkeja kuten, Lund ja Uppsala. Ruotsissa on tietäkseni 11 yliopistoa ja noin 40 korkeakoulua. Maailmanlaajuisessa arvoskaalan mukaan (Times Higher Education World Rankings 2014-2015) on Karoliininen Instituutti, Tukholman yliopisto ja Uppsalan yliopisto parhaat ruotsalaiset yliopistot.

Yliopistokaupungeissa on aivan omaalattuinen tunnelmansa. Rakastan myös yilopiston kirjastoja joissa viihdyn kuin kala vedessä. Tukholma ei silleen tunnu yliopistokaupungilta kuin pienemmät kaupungit, Lund ja Uppsala. Tukholmssa onkin yliopiston campukset levinneet ympäri kaupunkia ja naapurikuntiinkin.

Gamla Uppsala sijaitsee noin nelisen kilometriä Uppsalan rautatieasemalta pohjoiseen. Junanrata kulkee alueen lävitse mutta täällä Gamla Uppsala'ssa ei ole juna-asemaa tai pysäkkiä. Bussi numero 2 ainakin kulkee tänne rauatieasemalta. Sen pidemälle se tietääkseni kuljekaan. Aivan Gamla Uppsalan kupeessa sijaitsee erittäin kaunista omakotiasutusta.

Olen tarkoituksella välttänyt kertomasta Uppsalasta koska en tiedä kuinka pystyn hallistemaan kertomustani niin etten leviä joka paikkaan, niin kuin minulle usein käy. Mutta todellakin, Uppsalasta on niin paljon kerrottavaa, ettei tiedä oikein että mistä alkaisin.  Parasta tehdä usampia postauksia. 

Uppsala on todellakin historiallinen kaupuni, Sverikets vagga/Sveanmaan kehto, jolle Tukholma ei pysty vetämään vertoja. Tukholma tuntuu jopa hyvinkin modernilta kaupungilta Uppsalan rinnalla.

Vanhan Uppsala museo sijaitsee yhdellä Skandinavian arvokkaimmista kulttuuriympäristöistä. Museon perusnäyttely on ainutlaatuinen ja sisältää alkuperäisiä löytöjä kuninkaiden kummuista.

Näyttely sisältää arkeologisia löytöjä alueella tehdyistä kaivauksista ja kertoo ynglinga suvun kuninkaista, viikingeistä ja pakanajumalista, ja jäännökisä sotaiselta rautakaudelta. 


Kaksi eri kielialuetta

Nyt pitää muistaa että tämä Gamla Uppsala on kertomus Sveanmaalaisten valtakunnan synnystä. Samanaikaisesti kehittyi Götanmaalla vastaavanlainen ilmiö. Näillä alueilla ei alkuun ollut mitään yhteistä. He puhuivat kahta eri kieltäkin. Olen jo aikaisemmin kertonut hieman Uppåkrasta, mikä sijaitsee Lundin kaupungin lähellä.

Myöhemmin he tulivat yhteyksiin ja lopulta nämä sulivat pitkällä ajan jaksolla yhteen yhteiseksi Ruotsin kuningaskunnaksi. Alkuun valtakunnan nimi oli Svitjod joka viittasi alueeseen Mälarin laaksossa, nykyiseen Svealandiin. Islanniksi Ruotsin nimi vieläkin Svíþjóð.

Uppåkra oli Uppsalaa vastaava paikka jossa syntyi Götarike/Götan valtakunta. Götanmaan kuninkaat oleskelivat Skaran ympäristössä Länsigötanmaalla. Skara on yksi Ruotsin vanhimpia kaupunkeja ja Skarassa sijaitsee myös Skaran hiippakunnan tuomiokirkko. Täällä alueella on sijannut monta luostaria. 

Kuningas Erik Segersäll oli Götanmaan ja Tanskan kuningas ja hän kävi taistelemassa vallasta Uppsalassa, mutta vasta hänen poikansa Olof Skötkonungen/Olavi Sylikuningas sai kunnian olla yhteisen valtakunnan, Sveanmaan ja Götanmaan kuningas. Hän oli myös ensimmäinen kristitty kuningas. 

Olavi Sylikuningas on haudattu Husabyn pieneen kauniiseen kirkkoon, joka sijaitsee lähellä Skaraa. Kuningas oleskeli paljon omilla kotikonnuillaan, mutta käski painattaa kolikoita Sigtunassa Sveanmaalla. Koko Vänern järven itäinen puoli on aivan ihana alue kesälomaa ajatellen. Siellä on aivan erikoinen luonto ja ilmapiiri,  alue huokuu historiaa ja nähtävyyksiä. Suosittelen!

Vasta kuningas Gustav Vasasta voi käyttää ninitystä kuninags, sillä aikaisemmilla kuninkailla ei ollut valtaa vaan he vaan palvelivat kansaa. Kansalla oli siihen aikaan määräämisvalta seuraavassa järjestyksessä, perhe, suku, kotiseutu, folkland ja valtakunta. Folkland tarkoittaa pieniä maa-alueita, joissa kansalaiset säätivät alueensa säännöt ja tuomitsivat heidät, jotka eivät toimineet sääntöjen mukaan. He ehkä tapasivat myös kuninkaan silloin tällöin. Ehkä provinssi nimitys on lähinnä folkland nimitystä.

Myöhemmät kuninkaat aateloivat miehiä, jotka toimivat sotilaina ja kuninkaan apumiehinä. Tvalliset kansalaiset elivät kuten ennenkin omien paikallisten sääntöjensä mukaan.

Svealaiset ovat omaa sorttiaan ja götanmaalaiset omaansa ja nämä kaksi kansaa ei ole oikein vieläkään sulaneet yhteen. Puhumattakaan Skånea, missä asukkaat ovat vain skånelaisia, ei ruotsalaisia. Norrlantilaiset eivät juuri puhu eikä pukahda. He haluavat olla omissa oloissaan.  

Sitten ensimmäisen maailmansodan on Ruotsista tullut monikansallinen valtio. Nykyään ei taida enää löytyä ketään jolla ei olisi ulkomaalaisia juuria, noh paitsi norlanatilaiset tietysti. Jo Ruotsin suurvallan ajalla kuninkaat haetuttivat työväkeä ja aiantuntijoita Ruotsiin. Kun Ruotsista tehtiin hyvinvointivaltiota niin 40-70-lukujen välisenä aikana työnvälitys haki työväkeä Ruotsiin, jotta saatiin rattaat pyörimään. Tänne tuli keikkalaisia, italialaisia, jugoslavialaisia, saksalaisia, sveitsiläisiä, suomalaisia, norjalaisia, tanskalaisia...



Gamla Uppsalan kirkko, Disavägen 8

Tällä paikalla sijaitsi vuonna 1070-luvulla pakananaikainen temppeli, joka oli pystytetty Oden, Tor ja Freja jumalille. Joka yhdekäs vuosi matkusti svealaiset tänne viettämään midvinterblot, vårjämningsblot ja riksblot. Svearna kääntyivät sittemmin kirstinuskoon ja temppelin paikalle rakennettiin romaanisen tyylin mukaan ristinmallinen harmaakivikirkko. Vuonna 1164 tuli kirkosta Ruotsin ensimmäinen tuomiokirkko. Alvestasta tuli tänne sisterssiläinen munkki nimeltä Stefan, josta tehtiin Ruotsin ensimmäinen piispa.

Mutta tuomiokirkko syttyi palamaan ja niin jouduttiin rakentamaan uusi kirkko Östra Aros alueelle. Tämä vanhempi kirkko korjattiin ja siitä tuli ihan tavallinen seurakuntakirkko. Täältä löytyy You Tube kirkosta.

Gamla Uppsala oli Sveanmaan kuninkaan kotipaikka ja uskonnollinen keskus. Täällä oli myös oikeustalo ja markkinapaikka. Tämä oli paikka jossa tapasivat sen ajan kuninkaat, käsityöläiset ja kauppiaat toisiaan. Isot hautakummut olivat jo 500-600-luvuilla, mutta vasta seuraavilla vuosisadoilla Gamla Uppsala eli suuruuden aikaansa. Gamla Uppsala ei ollut kylä, vaan se oli taloudellinen, poliittinen, uskonnollinen ja sosiaalinen keskus. Täällä on 40 arkelogia kaivellut ja työt sen kuin jatkuvat.

Täällä palvottiin pakananaikaisia jumalia kuten Tor, Oden ja Frej. Jumalille uhrattiin niin eläimiä kuin ihmisiäkin. Kistinuskon alkuaikoina sijaitsi hallinollinen ja uskonnollien keskus Mälaren alueella, kuten Birka ja muut Ekerön kunnan saaret Mälaren järvessä.

Adam Av Bremen/Adam Breemeniläinen on kirjoittanut Gamla Uppsalan historiaa,mutta myös koko Skandinavian, jopa Vironkin historiaa.


Gamla Uppsalan kirkko

Avoinna joka päivä kello 9-18 kesäaikaan ja talviaikaan kello 9-16. Anders Celcius on haudattu tähän kirkkoon. Celciuksen tuntee jokainen lämpömittareista. Celciuksen asteikko on varmasti tuttu. Hän syntyi ja kuoli Uppsalassa 1700-luvulla. 


Kirkko rakennettiin, kuten Ruotsissa on ollut tapana, pakananaikaisen jumalten temppelien paikalle. Kuvassa alkuperäinen pakanan ajan temppeli. Temppeli oi luultavasti koko Svean maan tärkein ja keskeisin aasauskon temppeli. Kuningas Inge den Äldere/Inge vanhempi käski hajoittaa temppelin niinkin myöhään kuin vuonna 1087. Samalla kuningas surmasi veljensä Blot-Sven'in ja näin päättyi aasakultti Uppsalassa. 

Ensimmäinen kristitty kuningas oli Olof Skötkonungen/Olavi Sylikuningas ja tämä Inge vanhempi oli yhdeksäs kuningas Olavi Sylikuninkaan jälkeen. Joten tosi sitkeässä se aasajumalten palvonta on ollut Vanhassa Uppsalassa. Mutta tarinat kuninkaista ennen Olof Skötkonmungea ovat erittäin epävarmoja.


Carl Larssonin maalaus Midvinterblot on kuvaus Vanhasta Uppsalasta aasajumalten aikana pidetyistä uskonnollisista menoista. Tämän maalauksen tausta on jo oma kertomuksensa sinäänsä. Olen kertonut siitä täällä.


Tämä alttaritalu ei voi olla aito, vaan kopio. Alkuperäinen on luultavasti Historiallisessa museossa Tukholmassa. Historiallein museo on todella käymisen arvonien. Ilmainen sisäänpääsy ja hyvät aukioloajat.


Kellotapuli

Gamla Uppsala kyrka-Ceiling in nave.jpg

Kirkko on peräisin 1100-luvulta. Kirkosta löytyy kolme ns riemuvoittokrusifiksiä.


Nykyinen Uppsalan tuomiokirkko



 Avoinna joka päivä kello 10-16.

Tänne on sisäänpääsymaksu, 80 kr aikuisilta mutta sillä lippu on voimassa kokonaisen vuoden. Opiskelijat 60 kr ja lapset ilmaiseksi. Ilmainen parkkipaikka. Museossa on myös myymälä. Alueella on kaksi ravintolaa ja yksi pizzeria.



Uppsala on yksi Ruotsin vanhimmista kaupungeista jolla on ollut suuri merkitys poiittisesti ja taloudellisesti yli tuhat vuotta. Uppsalalla on ollut myös suuri merkitys uskonnollisessa mielessä. Uppsala oli svealaisten pääpaikka 1164-1531 jolloin Uppasala oli katollisen kirkon hiippakunnan pääpakka. Uppsalassa sijaitsee myös Pohjolan vanhin yliopisto. Niin tuomiokirkko kuin ylisopistokin on vaikuttanut vahvasti Uppsalan ja jopa Tukholmankin kehtykseen keskiajalta lähtien. 


 Isot hautakummut




Museotavaraa, arkeologisia löytöjä




Disagården sijaitsee museon lähellä. Tämä on eräänlainen kotiseutumuseo, jossa on myös kartano ja navetoita, paja, sauna, tuulimylly, hevosia, lampaita ja kanoja. Täällä pideteään Uppsalan suurimmat juhannusjuhlat joka kesä. Kansallispäivää juhlitaan myös Disagårdenissa. 

Juhannuksen vietollahan on entisen sommarblot tradition perinteitä. Juhannuksella ei ole juuri mitään kirkollista tarkoitusta, muuta kuin että Johannes Kastaja on syntynyt samoihin aikoihin. Luultavasti Johannes Kastajan nimestä tulee suomenkielinen nimi juhannnukselle. Ruostalaiset sanovat midsommar/ keskikesä. 

Jo yksistään Disagårdenin takia voi käydä Vanhssa Uppsalassa. Täällä saa kävellä ihan kaikessa rauhassa ja nauttia olostaan. Sillä tälle alueelle on ilmainen sisäänpääsy. Mutta jos haluaa osallistua oppaan kanssa katselemaan rakennuksia sisältä päin, niin silloin se maksaa 30 kr. Lapset ilmaiseksi. Opastusta saa ruotsiksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, arabiaksi ja persiaksi, mutta ei suomeksi. Luultavasti kysyntää suomenkielelle on ollut vähäistä.

Disagårdenissa on myös myymälä josta voi ostaa perinteisten keinoin maalattuja puulautasia ja  arjottimia. Paljon kirjoja jotka käsittelevät kulttuuria, arkeologiaa, arkkitehtuuria, perinteisiä käsittyötaitoja...

Google on tehnyt virtuaalisen vierailun Disagårdenissa.

 Joissakin rakennuksissa on museohuoneita. Ilmaninen parkkipaikka vieressä.










2 kommenttia: